Vuori on kiivettävissä

Joulunpyhät menivät mukavasti eikä kukaan kyseenalaistanut valintaani olla alkoholitta. Kaipa päätöstäni nyt vihdoin kunnioitetaan.
Menossa on nyt päivä 33. Jos näiden laskemisessa on oikeasti mitään järkeä. Tai sitten on. Ehkä tämä kauden ajankulu hahmottuu laskemalla paremmin.
Muistin joitain päiviä sitten sopineeni alustavasti tammikuulle vanhan kaverini kanssa tapaamisen muualle. Yleensä nuo tapaamiset ovat kaljanhuuruisia viikonloppuja. Baareja käydään läpi ja naisiin liittyviä maisemia katsellaan. Tätä tapaamista olemme siirtäneet jo syksyltä. Todennäköisesti reissu siirtyy taas, myös muista syistä. En laita pahatteeksi lainkaan.
Eivät normaalisti alkoholiin liitettävät päivät ole näköjään minulle mikään ongelma. Koko pikkujoulukausi meni omasta puolestani hyvin, samoin joulu. Joitain tapaamisia varmasti tulisi eteen, mutta seuraava isompi jysäys kai on vappuna, jolloin olen jo loppusuoralla. Vappua olen muistaakseni viettänyt viimeksi kuusi vuotta sitten. Eli tuskin tulee ongelmia tälläkään kerralla.
Kuuden kuukauden mittainen vuori on täysin kiivettävissä.

Milloin se harmitus iskee?

Olen tänään siinä tilanteessa, että muut juovat alkoholillista jouluviiniä ja minä en. Olen varannut itselleni pullon alkoholitonta punaviiniä. Ainakin maku pysyy jouluruokien mukana.
Eilen näin taas kaljatölkit jääkaapissa. Normaalissa tilanteessa olisin saattanut rempaista yhden niistä auki ja palkita itseni kiireisen syksyn jälkeen. Hetken maistoin jo suussani oluen maun. Se maistui mielessäni hyvältä.
Sekunnin toivoin puolivuotisen menevän nopeasti. Tuo ajatus katosi yhtä nopeasti kuin tulikin. Tänään minun ei oikeasti edes tekisi mieli mitään viinin makuista.
Onko talvi vienyt kaiken alkoholiin liittyvän intoni pois? Kun poskia punottaa pakkasesta ja nenä vuotaa, katoavat mautkin? Ehkä.
En näköjään tarvitse edes lämmikettä.
Tänään takana on 30 päivää. Kuudennes 180 päivän tavoitteesta.
On näitä ollut ennenkin. Mietin millä viidenneksellä suussa alkaa napsua. Vai alkaako lainkaan?

"Retkahdus"

Olen sortunut juomaan. Mutta onneksi vain unessa.
Näin viime yönä unta, että istuin baarissa tavattuani pitkästä aikaa muutaman ystäväni. Tuopillisen juotuani muistin olevani tipattomalla. Voi harmitus!
Mietin unessa jo mitä asian kanssa tekisin. Lopettaisinko tipattoman kokonaan vai aloittaisinko puolivuotisen alusta.
En tiedä mitä tekisin, jos näin kävisi oikeasti. Olotila ilman edellisenä iltana juotua alkoholiakaan ei ole joka aamu paras mahdollinen. Minkähänlainen se olisi alkoholin kanssa?
Ei maistuisi edes olut. Ei millään.
Hyvä niin. Tänään on menossa päivä 25. Neljännessatanen täynnä. Huomenna menee rikki yksi seitsemännes tavoitteesta.

Pettymyksen tipattomuus

Tapasin ystävän. Tapaamisen lopussa oli puhetta viikonlopusta. Voitaisiinko viettää aikaa yhdessä.
Sanoin viikonlopun menevän muissa merkeissä.
Hän kysyi olenko vieläkin tipattomalla. Ilmoitin olevani. Hän oli pettynyt.
Aivan kuin minä tietyistä muutamista muuttuneista syistä olisin lopettanut kuuden kuukauden tipattomuustavoitteeni. Niin kuin se olisi ollut hetken pälkähdys päähän, jonka voi koska tahansa lopettaa.
Kun ei huvita enää. Ja voisin taas kilistellä pulloja ilomielin.
Päätin jättää kaikki viikonlopun kekkerit väliin. Minulla on parempaa tekemistä kotona. Huomenna ajattelin jopa urheilla.

Juhlan aika tuo haasteita

Viikonloppuna olisi peräti kahdet juhlat, joihin voisi mennä. Molemmissa tarjolla on alkoholia. Toiset jätän väliin sen vuoksi, toiset mahdollisesti muutenkin. Tai sitten käyn piipahtamassa jälkimmäisissä selvin päin.
Joulun seudulla minua on kutsuttu istumaan iltaa kahteen paikkaan. Molempiin paikkoihin menen, mutta otan todennäköisesti mukaan alkoholitonta viiniä. Lasketaanko se fuskaamiseksi?
Ventti on täynnä. Ei tunnu missään. Alkoholi tuntuu yhä enemmän suorastaan etovalta. Jo pääkipu ja nuha saavat muistelemaan krapula-aamuja.
Ei kiitos. Ei ainakaan pitkään aikaan.

10 %

Jos laskemme puoleen vuoteen kuuluvan osapuilleen 180 päivää, olen täyttänyt tavoitteestani nyt kymmenen prosenttia.
Skool sille! NOT :)

Jääkaappini ja alkoholikaappini alkoholisisältö 9.12.2010:

Jääkaappini ja alkoholikaappini alkoholisisältö 9.12.2010:

Jääkaappi:

- kolme olutta

- pullo valkoviiniä

Alkoholikaappi:

- avaamaton iso pullo vodkaa

- hyvin vajaa iso pullo vodkaa

- avaamaton iso pullo vuosikertaviskiä

- avattu pieni pullo hyvää viskiä

- avaamaton pullo asiallista punaviiniä

- avaamaton pullo likööriä

Edellisen kerran olen kotona koskenut alkoholiin ehkä noin kuukausi sitten. Tuolloin taisin juoda yhden tai kaksi tölkillistä olutta. Vodkapullot ja pieni viskipullo ovat olleet kaapissa noin vuoden, iso viskipullo kesästä, valkoviinin ostin lokakuussa illanistujaisiin (jäi juomatta). Liköörin sain pari kuukautta sitten lahjaksi. Punaviinipullon ostoaikaa en muista. Ehkä joitain kuukausia sitten.

Oluet ovat perua heinäkuun lopulta, jolloin ostin 24 tölkin kertasatsin. Kaikkia en ole itse juonut. Osan olen vienyt tuliaisina muille tai juodakseni itse. Joitain ovat juoneet luonani vierailleet ihmiset.

Kaappiin ostetut viinat jäävät usein lojumaan sinne kuukausi- jopa vuosikausiksi.

Juon useammin muualla kuin kotona. En kuitenkaan välttämättä kovin usein. Harvemmin juon mitään yksin.

En ole täyttyneen kahden viikon aikana hetkeäkään miettinyt kajoamista kotona tai muualla olevaan alkoholiin.

Jotkut vitsailivat menneenä viikonloppuna voivansa tulla luokseni juomaan alkoholivarastoni tyhjäksi, jotta minulle ei jäisi houkutuksia. Voisin kuulemma pitää viinakaapintyhjennysbileet.

Kiitos tarjouksesta, mutta ei tarvitse. Sehän tässä onkin jännää. Nähdä, nouseeko houkutus oikeasti jonain päivänä, kun määräaikaista täysraittiutta on kestänyt yhä pidempään. 

Jouludrinkkejä ja ruoanlaittoa

Tapasin päivänä muutamana vanhan ystävän, joka ei juurikaan juo. Pähkäilimme yhdessä alkoholittomana elävän ihmisen elämän ajoittaista mielettömyyttä. Kun joutuu selittelemään miksi EI juo. Mainitsin tuosta eräänä päivänä tipattomuudestani saamastani "huono juttu" -kommentista. Se tuntui hänestäkin oudolta. Kuin joku yrittäisi sanoa minulle, että "älä käytä huumeita", mutta vain positiivisesta asiasta. Ei ymmärrä.
Yhä enemmän minusta tuntuu, että päätökseni on oikea. Se on jo parissa viikossa avannut silmäni avoimiksi käsittämään miten hallitsevaa alkoholin käyttö joillekin ympärilläni on. Aivan kuin maailma mitattaisiin alkoholin kautta. Niin kuin jotkut mittaavat saadun rahan ostettavissa kaljapulloissa.
Alkoholi pompsahtelee esille aika ajoin normaaleissakin yhteyksissä. Tein eräänä päivänä ruokaa, johon piti laittaa viisi desilitraa valkoviiniä. Jätin laittamatta. Mitä sillä väliä, vaikka en siitä humaltuisikaan. Päätin pitää asian periaatteeni mukaisena.
Tuttavapariskunta kutsui ennen joulua kotiinsa. Liuta heidän tuttaviaan tulisi tuolloin heille jouludrinkeille. Suostuin, mutta en sanonut olevani tipattomalla. Asia nousee varmasti esille tuona iltana. Ehkä minä pystyn huomaamatta bongaamaan itselleni lasillisen jotain muuta. Tai sitten en.
Saa nähdä miten minä tästäkin selviän. Enpä olisi uskonut selviämisen voivan tarkoittaa selviämistä illan läpi ilman tarjottua alkoholia.

Morkkis

Jokainen itsensä humalaan juonut muistaa ikävät krapulatunnelmat. Tuliko töppäiltyä? Ja jos tuli, muistaako siitä mitään? Ja mitähän se toinen eilisestä ajattelee, kun asia nyt muistuu mieleen. Puskee muistin syövereistä esiin ja saa voihkimaan.

Entä jos näitä aamuja on harva se kerta viikossa? Päälle paha olo, fyysinen ja psyykkinen tunne. Kainalotkin haisee ja suussa maistuu pahalta viikosta toiseen.

Onneksi morkkikset ovat olleet itsellä ohimenevää laatua. Krapulat ovat kuitenkin pahentuneet vanhetessa. Ennen selvisi seuraavan päivän kärsimisellä. Nykyisin riittää jo kaljapullon etiketin näkeminen puolen viikon krapulan herättämiseksi.

Fyysisen olonkin vielä kestää, mutta psyykkiseen toipumiseen menee pidempi aika. En tiedä olenko muutenkin maailman asioita liian rankasti murehtiva ihminen. Otan helposti itseeni asiat, jotka joku toinen ehkä sivuuttaisi nopeammin.

Joku toinen taas murehtii asioita vielä enemmän. Ehkä tällaisella ihmisellä on kaiken päälle ongelmana alkoholi. Menetetty työpaikka tai muu tärkeä osa elämästä. Aikaa lääkitä itseään ainoalla osaamallaan tavalla.

Jos minusta tuntuu jo harvinainen krapula yhä vaikeammalta, en ihmettele lainkaan alkoholin suurkuluttajien masennus- ja itsemurhaprosenttien suuruutta.

- Puoli vuotta juomatta? En minä tiennyt, että sinulla on ongelma.

Enpä olisi uskonut, kuinka vaikeaa alkoholista luopuminen illanvietoissa on. Vielä vähemmän olisin etukäteen uskonut, ettei se ole lainkaan vaikeaa minulle vaan ympärilläni oleville ihmisille. Nyt vihdoin voin jollain tavalla ymmärtää absolutistien selittelemään joutumiset ja sosiaalisessa elämässä vallalla olevan alkoholikulttuurin.
Olen joutunut lähipäivinä selittämään yhä uudelleen ja uudelleen tipatonta kauttani. Olen myös kuullut samat kysymykset. Olen käynyt lyhyitä keskusteluja, jotka ovat menneet suurin piirtein tähän malliin:
- Kuusi kuukautta tipattomana? Miksi? Eihän sinulla ole ongelmaa...
TAI
- Puoli vuotta juomatta? En minä tiennyt, että sinulla on ongelma.
Siis että mitä? Tarvitseeko juomisen lopettamisen pohjalla olla alkoholiongelma? Ihan käsittämätöntä.
Olen kuullut muutaman pariskunnan illanvietossa joka välissä kommentteja, maistuisiko tarjolla oleva viini- tai viinapaukku nyt. Ja että onhan säilötyissä suolakurkuissakin kai alkoholia. Sama kai jogurtissa.
Olen kuullut analyysejä alkoholin käytön vähentämisestä juuri sopivalle tasolle. Muuten menee helposti ääripäästä toiseen. Paitsi, etten ole koskaan ollut siellä toisessa ääripäässä. Enkä minä ole tässä kohtaa asettanut itselleni mitään lopullista raittiustavoitetta. Vain tämän kuusi kuukautta tässä kohtaa.
Sen jälkeen voin aivan hyvin palata taannoiseen tahtiin. Ei määrä tai liian tiivis juomistahti ole koskaan ollut minulle ongelma.
Yhtä hyvin tosin saatan puolen vuoden kuluttua todeta jatkavani raittiutta lopun ikääni. Mistä minä tiedän.
Veikkaan seuraavan kuuden kuukauden olevan rasittava lähinnä ympärilläni olevien ihmisten käyttäytymisen puolesta. Aikaisemmassa postauksessa mainitsemani ystäväpariskunnan rouva otti minut lähdön hetkellä sivuun ja sanoi "älä pidä kuuden kuukauden tipatonta. Se on huono juttu."
Että mitä? Miksi? Olenko minä sittenkin ollut heille tietämättäni vain ryyppykaveri? Vai ovatko juttuni illanistujaisissa selvin päin niin huonoja (myönnän, olin muista syistä aika väsynyt), että seurani on oikeasti hauskempaa alkoholin siivittämänä?
En voinut uskoa korviani. Toivoisin, että ihmiset ympärilläni arvostaisivat päätöstäni tehdä seuraavan kuuden kuukauden aikana mitä minä itse haluan.
Vai onko niin, että nämä kuukaudet osoittavat ketkä ympärilläni ovat todella ystäviäni.

Houkutuksia

En tiedä onko minulla flunssa vai mistä johtuu, että minulla on aamuisin melkein krapulainen olo.
Ei siis ihme, jos ei tule kaupassakaan mieleen ostaa olutta viikonlopuksi.
Kävin tänään ostoksilla ja mietin, missä vaiheessa tipatonta puolivuotista rentoutuminen alkoholin parissa tulee ensimmäisen kerran mieleen. Kesän helteisiin ja terassikeleihin on pitkä matka. Joskus olen huomannut oluen maistamisen nousseen mieleen urheilusuorituksen jälkeen. Usein se on poistunut hoidettuani janon pois perinteisin keinoin vedellä tai muilla alkoholittomilla juomilla.
Stressi voisi olla yksi laukaiseva tekijä. Rankan työviikon jälkeen voisi tehdä mieli ottaa kaapista olut ja asettua telkkarin ääreen. Antaa itselle edes pieni yhden tai useamman oluen turrutustila. Ei humalaa, mutta kuitenkin.
Todennäköisesti vaikeimmat tilanteet tulevat olemaan sosiaalisessa ympäristössä. Kylässä, jossa viini virtaa ja on mukava istua iltaa. En mielelläni muuttaisi elämääni täysin tämän puolivuotisen takia. Haluan edelleen pitää ystäväni. Ja jos alkoholittomuuteni vaikuttaa toiselta puolelta ystävyyssuhteisiini, on niiden ehkä syytä vaikuttaakin.
Jokunen aika sitten erään ystäväpariskunnan kommentit särähtivät pahasti korvaan. Tämän yksilapsisen perheen isä ja äiti ovat ystäviäni. Olemme matkustaneet ja viettäneet paljon vapaa-aikaa yhdessä. Istuneet lounailla ja leikkikenttien äärellä, kuntoilleetkin. Taannoin tapasimme istua tiiviisti iltaa yhdessä.
Viimeisestä kerrasta on jo pari kuukautta.
Muutama viikko sitten tapasin heidät ohimennen kadulla. Perheen äiti kysyi: "Milloin juomme?" Hän heilautti kättään kuin joisi pullosta suoraan.
Ihmettelin tapaa. En minä ole pitänyt illanistujaisiamme ryyppyjuhlina. Pikemminkin on ollut hauska hyvän seuran sivussa ottaa viiniä tai muita juomia. Viini on ollut seuranpidon sivuasia, ei toisinpäin. Ei minua kiinnosta pitää seuranpitoa viinanjuonnin pakollisena sivutuotteena.
En tiedä onko minun ystäväpiirissäni paljon alkoholiongelmaisia. Joidenkin tuttujen ongelmista olen kuullut yllättäen muuta kautta. Ehkä minä olen sulkenut silmäni. Ollut joskus jopa ongelmaisen sen hetken ryyppykaveri ymmärtämättä sitä itsekään.
Ryyppykaverien loppuessa löytyy aina uusi, ja uusi, ja uusi. Omien ystävien, kaverien ja tuttujen loputtua uuden kaverin löytää aina paikallisen kuppilan baaritiskiltä vaikka keskellä päivää.
Surullista jos asiat menevät niin pitkälle.

Muistoja lapsuuden lähiöstä

Lapsuudenkodissani ei pahemmin juotu alkoholia. Vanhempani eivät juoneet edes saunakaljoja kunnes olin ehkä murrosiässä. Yksittäiset pullot viiniä avattiin vain jouluna, jos silloinkaan. Hyvin harvoin isä ja äiti tekivät paukut televisiota katsoessaan. Alkoholin nautiskeluun liittyviä vieraita meillä oli kerran, kun olin jo 16-vuotias.
Kerran vuodessa isä tapasi vanhoja opiskelukavereitaan. En yleensä kuullut taksin tuloa pihaan yösydännä.
Ehkä isä juuri noina päivinä otti pienoisen kännin. Jos otti, hän peitteli krapulansa hyvin.
Minä ihmettelin missä ne alkoholistit olivat, joista kaikkialla niin kovasti puhuttiin. Minä muistan nähneeni miehiä jonottamassa paikallisen ravintolan ovella jo aamutuimaan. Yksi heistä oli luokkakaverini isä.
Joskus näin toisen kaverini äidin painuvan keskellä päivää lähiöpubiin oluelle. Huurteisten kolpakkojen ääreen äijälauman keskelle. Hieman myöhemmin kaverin äiti kuoli. Meille sanottiin, että sairauskohtaukseen. Aikuisena kuulin hänen tehneen itsemurhan.
Alkoholi toi mukanaan ongelmia. Yksi saman kerrostalon miehistä vietiin tasaisin väliajoin poliisimaijalla putkaan tämän riehuttua kännipäissään kotonaan. Tyttärillä oli isässään kestämistä.
Yksi naapurin vanhoista miehistä joutui nukkumaan rapussa, kun vaimonsa ei päästänyt humalaista miestään sisään kotiinsa. Yksi istui julkisesti kerrostalon parkkipaikalla autossaan päissään pikkupoikien jututtaessa tätä viattomin ajatuksin.
Lähiössä näkyi jalkakäytävän reunasta toiseen lähiöravintolasta kotiinsa hoipertelevia miehiä. Naapurilähiön Alkon läheisessä pusikossa päivystäviä alkoholistilaumoja. Punanaamaisia ukkoja, joista yksi päätyi kerran tumputtamaan puskaan nuorten nähden. Mahtoi hävetä seuraavana aamuna.
Jo aikaisin tajusin alkoholin saavan ihmisistä esille uusia puolia. Illanvietot saattoivat olla aavistusta hauskempia tai saada mullistavia käänteitä.
Seuraavana aamuna pudotus saattoi olla suuri. Häpeän puna nousta kasvoille. Kun on oltu hetken maailman valtiaita. Puhuttu läpiä päähän tai kerrottu suoraan kaikki mitä päähän on pälkähtänyt. On tunnustettu rakkaudet tai kerrottu miten jotain inhotaan syvästi. Tehty peruuttamattomia tekoja. Rikottu ihmissuhteita. Jos joskus luotukin.
Näillä tarinoilla voisi täyttää puoli nettiä. Niin kai minäkin omistani. Onneksi suurin osa mokailuistani on sieltä viattomimmasta päästä. Ja niistäkin suurin osa kuuluu jo onneksi sinne nuoruuden hämärään aikaan.

Ensimmäisen humalan jälkeen

Ensimmäinen känni. Tai miksi sitä hiprakkaa voisi kutsuakaan. Siitä on aikaa jo yli 24 vuotta.
Muutama olut ja lonkero metsikössä lapsuuden- ja nuoruudenystävän kanssa. Odotus siitä kuinka muutama pullollinen nousee poskiin ja puuduttaa huulet. Hiprakka nousee kuljettaessa lähiön syksyisiä katuja.
Kaikki oli suunniteltu tarkkaan. Vanhemmille väitetty menevämme elokuviin. Elokuvakin valittu tarkkaan. Teatteri jossa sitä esitettiin katsottu. Juoniperusta opeteltu ulkoa, jos kysyisivät.
Olut maistui pahalle. Se oli Lapin Kultaa. Alkoholi pisteli lonkeron maun yli. Tottumiskysymys.
Kaveri kokeili jokaisen huikan jälkeen, miten alkoholi vaikuttaisi tasapainoaistiin. Kuin kaikki imeytyisi suoraan suusta verenkiertoon.
Kotiin menin ajoissa, muutama tunti humaltumisen jälkeen. Krapulaa en muista kärsineeni.
Ensimmäisen ja toisen humalan välillä oli melkein puoli vuotta. Yhtä pitkää alkoholitonta taukoa minulla ei ole koskaan ollut ensimmäisen ja toisen kännin jälkeisen elämäni aikana.
Olen ollut lähinnä olosuhteista johtuen ilman alkoholia helposti kuukauden tai pari. Ei se ole ollut minulle koskaan ongelma. Parin elämäni kriisivaiheen aikana olen välttänyt alkoholia pätkissä, jotta en märehtisi ongelmiani yhä syvemmin.
Nyt edessäni on puolen vuoden haaste. Edessä on juhlapyhiä. Pikkujouluaika, joulunpyhät, uuden vuoden vietto. On juhlia. Kyläilyjä. Kutsuja kaljalle. Maljan nostoja. Tarjotaan napanderia ja ruokajuomia. Saunakaljoja.
Minulla on selkäranka.

Alkusysäys puolen vuoden täydelliselle raittiudelle

Teen tämän naisen takia. Rakastamani naisen.
Ehkä olisin voinut tehdä sen jo vuosia sitten. Ilman varsinaista syytä.
En ole koskaan ollut alkoholisti. En ole harrastanut pitkiä ryyppyputkia. Jo pelkkä alkoholin ajatteleminen krapulapäivänä on saanut minut useimmiten voimaan pahoin.
Silti olen tiennyt, että jonain päivänä laitan alkoholin käytölleni stopin. Ainakin väliaikaisesti.
Olen päissäni töppäillyt. Kokenut morkkiksia. Aiheuttanut pieniä ongelmia, lähinnä ihmissuhdeasioissa.
Eivät nuo ongelmat ole olleet vain itse aiheuttamiani. Usein ikävän vyyhden kokoon keräämiseen on tarvittu kaksi. Useampiakin.
Jokin aika sitten olin kokenut naiseni puolelta vääryyttä jo jonkin aikaa. Alkoholipäissäni avauduin. Ei olisi pitänyt. Nyt asiat on sovittu ja hän pyytänyt anteeksi aikaisempaa jatkuvaa käyttäytymistään.
Silti minä haluan tehdä oman osani, jotta kriisitilanteet eivät kärjisty.
En halua tuntea pahaa oloa. En fyysisesti enkä henkisesti.
Jääkaapissani on muutama olut, baarikaapissa useampi pullo viinaa ja viiniä. Niihin en koske.
Ne saavat toimia houkuttimena. Kestänkö. Pystynkö olemaan selvin päin -täysin tipattomana- itse asettamani puolen vuoden määräajan verran.
Nyt on menossa päivä 8. Ei tunnu missään.
Päiväkirjan avulla aion kartoittaa millä tavalla alkoholi hallitsee yksittäisen ihmisen elämää, minkälaisia houkutuksia sosiaaliset tilaisuudet ja ihmiset alkoholin käyttöön tuovat ja minkälaisia muistoja alkoholinkäytöstä kirpoaa mieleen.
Tervetuloa Selvähullun päiväkirjan lukijaksi!

Absolutisti180