Ensimmäinen känni. Tai miksi sitä hiprakkaa voisi kutsuakaan. Siitä on aikaa jo yli 24 vuotta.
Muutama olut ja lonkero metsikössä lapsuuden- ja nuoruudenystävän kanssa. Odotus siitä kuinka muutama pullollinen nousee poskiin ja puuduttaa huulet. Hiprakka nousee kuljettaessa lähiön syksyisiä katuja.
Kaikki oli suunniteltu tarkkaan. Vanhemmille väitetty menevämme elokuviin. Elokuvakin valittu tarkkaan. Teatteri jossa sitä esitettiin katsottu. Juoniperusta opeteltu ulkoa, jos kysyisivät.
Olut maistui pahalle. Se oli Lapin Kultaa. Alkoholi pisteli lonkeron maun yli. Tottumiskysymys.
Kaveri kokeili jokaisen huikan jälkeen, miten alkoholi vaikuttaisi tasapainoaistiin. Kuin kaikki imeytyisi suoraan suusta verenkiertoon.
Kotiin menin ajoissa, muutama tunti humaltumisen jälkeen. Krapulaa en muista kärsineeni.
Ensimmäisen ja toisen humalan välillä oli melkein puoli vuotta. Yhtä pitkää alkoholitonta taukoa minulla ei ole koskaan ollut ensimmäisen ja toisen kännin jälkeisen elämäni aikana.
Olen ollut lähinnä olosuhteista johtuen ilman alkoholia helposti kuukauden tai pari. Ei se ole ollut minulle koskaan ongelma. Parin elämäni kriisivaiheen aikana olen välttänyt alkoholia pätkissä, jotta en märehtisi ongelmiani yhä syvemmin.
Nyt edessäni on puolen vuoden haaste. Edessä on juhlapyhiä. Pikkujouluaika, joulunpyhät, uuden vuoden vietto. On juhlia. Kyläilyjä. Kutsuja kaljalle. Maljan nostoja. Tarjotaan napanderia ja ruokajuomia. Saunakaljoja.
Minulla on selkäranka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti