Aika kuluu nopeasti. Olen ollut ilman alkoholia jo kahdeksan viikkoa. Ensi viikolla menee rikki kahden kuukauden raja. Edelleenkään ei tunnu missään. Ehkä vielä vähemmän kuin aikaisemmin. Parissa tilanteessa olisin voinut ottaa lasin viiniä ruuan kanssa, mutta en ottanut. Ajatus meni ohi nopeammin kuin tulikaan.
En muista montaa näin pitkää taukoa sen jälkeen, kun join ensimmäisen humalani, pöhnäni tai mikä lie se silloin olikaan. Ensimmäisen ja toisen humalan välillä oli yli neljä kuukautta. Toisen ja kolmannen toiset neljä. Sen jälkeen maistelu on ollut tasaisempaa. Joitain 6-7 viikon jaksoja muistan, mutta en yhtään puolivuotista.
Nähtävä tämä on.
Näin eräänä päivänä bussissa nuoria pullojen kanssa. En tiedä miksi osalla nuorista on alkoholia ihannoiva ja jopa romantisoiva asenne. Ehkä se on uutuudenviehätystä. Tai ehkä päissään on aluksi kiva olla, myöhemminkin.
Kauan sitten nuorena muistan yhden tutun kaverin puhuneen tyytyväisenä tulevan viikonlopun ajanvietteestä. Oli tilannut pari pulloa kirkasta. Kertoi olevansa sen jälkeen sekaisin kuin seinäkello. Seuraavalla viikolla muisteli olleensa ihan sekaisin.
Nuorempana olin itsekin humalahakuisempi kuin myöhemmällä aikuisiällä. Ei olisi silti tullut mieleenkään sanoa tuollaisia tavoitteita ääneen. En minä edes sellaisia tavoitteita tiedostanut.
Yksi samalla luokalla ollut luetteli ysiluokkalaisena ison liudan jo juomiaan viinalajeja. Niitä taisi olla lähemmäs viisikymmentä. Opettajakin totesi, että "kyllä siinä on aika monta lajia joo". Poika, pahimmasta mahdollisesta kuviteltavasta päästä persoonaltaan muutenkin, totesi koulun viimeisinä kuukausina "dokaavansa koulun loputtua joka päivä".
Näin todennäköisesti tapahtui. Todennäköisesti hän sekosi myös muihin aineisiin.
Romantiikkaa hänen elämäänsä ei tullut, rappiota senkin edestä. Hän on nyt kuollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti