Kävin eilen hieman kaljoittelemassa. Join kuppilassa kaverin kanssa olutta. Itse neljä tai viisi pullollista. Alkoholitonta kaikki.
Erona normaaliin iltaan oli, etten tullut kotiin humalassa. Saatoin kotiin tultuani vielä tehdä muutamia kesken jääneitä askareita ilman tasapaino-ongelmia. Sitä paitsi juttuseura oli mitä mainiointa ilman, että alkoholilla oli puoleltani mitään tekemistä illanvieton kanssa. Kaverikin tuntui useammasta tuopista huolimatta pysyvän melkein selväpäisenä. Oliko seurallani vaikutusta? Ehkä.
Tänään olen ollut tipattomalla 45 päivää, neljänneksen 180 päivän tavoitteestani. Tai melkein, jos tavoitteeksi lasketaan tasan puoli vuotta.
Ei tunnu missään. Yhä enemmän tuntuu siltä kuin tipattomuus olisi tasoittanut tiettyjä asioita. Minulla ei ole nyt koskaan krapulaa, ei koskaan alkoholin käyttöön liittyvää morkkista. Huono olo voi johtua flunssasta, väsymyksestä tai muista asioista, mutta ei alkoholista.
Aivan viime päivinä tunnen oloni keventyneen. En tiedä onko minulta lähtenyt pari kiloa vai onko keveneminen tapahtunut vain mielessäni. Enää en joudu kovasti selittelemään raittiuttani. Voin käydä ystävien ja tuttujen kanssa eri paikoissa, joissa he nauttivat alkoholia, mutta minä en. Tilanne on alkuepäilyjen jälkeen luonnollistunut.
Eilen huomasin itsessäni myös muun muutoksen. Ehkä se on jonkinlainen itseluottamuksen lisääntyminen, jota ei häiritse morkkis ja menneiden alkoholitilanteiden häpeään liittyvä muisteleminen. Kokonaisuus, joka vaikuttaa yleiseen oloon ja itsetuntoon.
Nyt tuntuu siltä kuin voisin tehdä tiettyjä alkoholipäissä tehtyjä pientä rohkeutta vaativia, mutta hyviä asioita selvin päin. En ole eläissäni tarvinnut varsinaisia rohkaisuryyppyjä. Näinä päivinä tuntuu, että tarvitsisin niitä tällä hetkellä ajatuksissani vähemmän kuin koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti