Yksi uuden vuoden muistoistani on ylitse muiden. Olin silloin alaikäinen, ehkä 16-vuotias. Olin jostain hommannut itselleni pullollisen minttusuklaata, vahvaa juomasekoitusta. Se oli öklömakeaa, mutta meni helposti alas. Muistan jonkun pitkän huikan melkein tuoneen oksennuksen kurkkuuni.
Join sitä metsäkaistaleella ennen talvista ulkoilmakonserttia ja tungin takaisin povariin.
Konserttialueella paukkui pakkanen ja törmäsin koulusta tuttuihin tyttöihin. Näillä oli avoimesti käsissään kaljapullot. Jostain syystä minäkin nappasin oman pulloni esiin.
Muutamassa sekunnissa partasuinen järjestysmies nappasi niskasta kiinni. Yhdenkään tytön kaljapulloihin hän kiinnittänyt mitään huomiota vaan raahasi minut poliisimaijan luokse, jätti sinne naiskonstaapelin jututettavaksi.
Näin maijan sisällä liudan jo takavarikoituja pulloja.
Naiskonstaapeli jututti lyhyesti. Olenko humalassa. En pahasti, ilmoitin. Kysyi, pystynkö kävelemään. Nyökkäsin, että pystyisin. Ilmoitti, että voisin mennä. Käski mennä bussille ja suoraan kotiin.
Kävelin bussipysäkille päin. Näinkö siinä kävi? Melkein illan alussa?
Sinä iltana en matkannut kotiin vaan kaupungin ydinkeskustaan. Näin siellä tuttuja. Sain muutamalta huikat kaljapulloista. Menin öisellä bussilla kotiin.
Ei minulla jäänyt sen illan juhlimisesta mitään järkevää muistoihin. Mutta siitä elämäni suurin piirtein ainoasta kosketuksesta virkavallan kanssa kyllä jäi.
Nuorelle pojalle se oli hetken häpeä. On kai hieman vieläkin, vaikka naama on aikuistuessa muuttunut ja aikaa kulunut yli 20 vuotta. Eivätkä ottaneet edes nimeä ylös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti