Tänä aamuna heräsin. Olin väsynyt ja olo tuntui hetken flunssaiselta. Kuin minulla olisi ollut krapula.
Mietin mitä olin tehnyt edellisiltana. Olinko tehnyt jotain hölmöä, jonka muistaisin vasta jälkeenpäin? Jotain, jota häpeäisin mennessäni julkiselle paikalle ja tavatessani ihmisiä, joita olin edellisiltana nähnyt. Miten he asiaan suhtautuisivat?
Sitten tajusin, ettei minulla ollut huolta mistään. Olin ehkä vain väsynyt ja flunssainen, mutta en lainkaan krapulainen. Päätäni ei särkenyt. Ei ollut paha olo. En ollut voinut tehdä mitään hölmöä missään. Kun en ollut edes ollut missään.
Ei ollut syytä morkkikseen. Miten hieno tunne!
Olen useaan kertaan näiden lähes kolmen kuukauden aikana herännyt samanlaisiin ajatuksiin. Kuinka vapauttavalta tuntuu tajuta, ettei minun tarvitsekaan miettiä, mitä olen edellisiltana tehnyt.
En minä ole harrastanut kaatokännejä pitkään aikaan, mutta jostain kai tuo ajatusmaailma kumpuaa. Menneisyyden häpeät, tunaroinnit ja henkinen paha olo fyysisen huonon olon päälle. Ei ole ihme, jos itsetunto tuosta laskee.
Tänään minulla on meneillään päivä 88. Olen melkein puolivälissä tipatonta puolivuotista.
Tunnen itseni henkisesti erittäin hyvinvoivaksi. Itseluottamukseni on parempi kuin vuosiin. Ehkä juuri noiden häpeätilojen ja morkkisten puuttumisten vuoksi.
En tiedä haluanko minä enää niitä itselleni koskaan takaisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti